(Perus)kisakunnon rakentaminen koiralle - osa1
Aika on löyhästi "alkusyksy" (isännän asettama). Nyt sitten täytyy muistaa, että meidän treeniaikataulut ovat meille sopivia - melko löyhiä ja rentoja. Kun treenataan koiraa ihan huipulla, niin toki moni asia muuttuu. Lisäksi tämä meidän esimerkkikoira treenaa myös muita lajeja ja niissäkin on kisatavoitteita. Aikaa täytyy siis riittää muuhunkin ja palautumiset suunniteltava järkevästi eri treenien väleihin. Asiaa kuitenkin helpottaa se, että käytettävissä on kaksi aikuista ihmistä eli apuohjaajan käyttö on mahdollista lähes aina.

1) Ensimmäinen asia on terveys. Jos koiralla on ollut jotain vaikkapa antibioottikuurin vaativaa, niin hoidetaan nämä ensin alta pois. Sama jos treenikaudella tulee jotain lääkitystä tms vaativaa, niin koira lepoon ja jatketaan sen jälkeen ts. aloitetaan alusta.

Palautusjuomat ja -jauheet ovat ihan kätevä apu palautumiseen. Meillä näitä käytetään erityisen rasittavan treenin/kisan jälkeen, ei siis joka kerta. Jauhepussi on kuitenkin hyvä pitää treenikassissa tai autossa mukana jos jostain syystä koiran palautuminen sitä vaatiikin, esim. muuttuneen sään takia takia tulikin suunniteltua raskaampi treeni.

-pidä koiran kynnet lyhyenä ja tarkkaile anturoiden kuntoa! Vetolajeissa tossut ovat ihan asiallinen apu. Mieti myös alustoja, joilla koira joutuu juoksemaan.
-muista myös tarkistaa koiran varusteet ennen treenikauden alkua. Ovatko valjaat edelleen sopivat ja ehjät? Toimivatko lukot ja kiinnitykset moitteettomasti? Näkyykö vetoliinoissa rispaantumia?
-viimeistään nyt olisi myös hyvä antaa ammattilaisen hieroa koira läpi. Säännöllinen hieronta treenikaudella auttaa parantamaan lihaskuntoa sekä nopeuttaa palautumista! Hoidettu lihas on myös vähemmän altis revähdyksille yms.
-sinä itse/ohjaaja! Nyt olisi aika myös ihmisen alkaa kohottamaan kuntoa sekä tarkistaa/huoltaa omatkin varusteet.
